Seura

Kiikoisten ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä
ratsastusseura, joka toimii hevosharrastuksen kehittämiseksi ja järjestää
tapahtumia jäsenten yhteisen hevostelun merkeissä.

KiiRa perustettiin vuonna 2004, mutta vuoden 2006 paikkeilla seuran
toiminta hiipui. Vuonna 2009 seuran toiminta käynnistettiin uudelleen. Vuosi
2009 oli onnistunut, ja seuran jäsenet lähtivät innokkaasti mukaan retkiin sekä
kilpailutoimintaan. Vuoden 2010 aikana seuran toiminta lisääntyi retkien ja kilpailuiden myötä. Vuonna 2014 tapahtumia ja kilpailuja on jälleen entisenlaisesti. Jo parina edellisenä vuonna on ratkottu seuran mestaruuksia, ja jaettu hienoja lautasia ja pokaaleja.

Järjestämme vuosittain retkiä hevostapahtumiin, ratsastuskilpailuja,
merkkisuoritustilaisuuksia sekä monenlaista muuta hevostouhua kaikenikäisille
ja tasoisille hevosista kiinnostuneille.

Seuramme jäsenmäärä tällä hetkellä on noin 70, uudet jäsenet ovat tervetulleita! Aktiivisten talkoolaisten toivotaan myös ilmouttautuvan johtokunnalle.